Mira Kunnasluoto


Biografia

"Miran ääni on kuin kirkas valo pimeydessä – selkeä, läpitunkeva ja vangitseva. Jo uran alkuvaiheessa hänen äänestään välittyi sielukas lämpö, joka kosketti kuulijaa syvältä. Vuosien myötä tämä sielukkuus on vain vahvistunut, tuoden esiin uusia vivahteita ja sävyjä, jotka kertovat kokemuksen tuomasta viisaudesta ja elämän monikerroksisuudesta. Miran olemus heijastaa samaa syvyyttä ja kirkasta selkeyttä. Hänestä huokuu rauhallinen varmuus, mutta samalla herkkä tunteellisuus, joka näkyy sekä hänen esiintymisessään että persoonassaan." Petri Tuunainen

Miran juuret ovat vahvasti gospelmusiikissa. Elimäen kunnan Korian kylästä hän ponnisti suureen musiikkimaailmaan herkkänä taiteilijasieluna. Lapsesta asti laulaminen oli lähellä sydäntä, ja rohkeuden kasvaessa hän osallistui 25-vuotiaana, vuonna 1999, useisiin laulukilpailuihin: Radiotähti (SBC Radio Kouvola), Suomen Tähti (Auraviihde Oy), Lavatähti (Ohjelmatoimisto ViihdeSallap Oy) sekä Tangomarkkinat, joissa hän eteni aina semifinaaleihin saakka. Vuonna 2000 hän palasi Tangomarkkinoille ja hänet kruunattiin tangokuningattareksi 26-vuotiaana. Tähän mennessä hän on julkaissut viisi pitkäsoittoa ja lukuisia singlejä. Emma-gaalassa vuonna 2001 hän oli ehdolla Iskelmä-kategoriassa. Vuonna 2023 ilmestyi omaelämänkertakirja Riisuttu Kuningatar (Bookea, Petri Tuunainen). Tunnetuimpia kappaleita ovat ”Mieheni”, ”Onnenhetket”, ”Kuuma sinkku” ja ”Kortit kertovat”. Vuosi 2025 on juhlavuosi, jolloin tulee kuluneeksi 25 vuotta tangokuningattarena. Tällöin hän teki paluun tanssilavoille keikkailevana artistina, uuden tanssimusiikin ja gospelin tulkitsijana. 

Discografia

Albumit 

Mira Kunnasluoto (2000), Riisuttu (2005), Näytä värisi (2015), Jouluyö (2015), Sinuun kun turvaan (2017)

Singlet

"Mieheni" (2000), "Yö on jo jäänyt taa" (2005), "Suuri rakkaus" (2006), "Kaulakoru" (2007), "Tänään, tässä, näin" (2008), "Korsika" (2010), "Mennään fiiliksellä" (2010), "Harhakuvia" (2011), "Rakkauden joulu" (2023), "Tulin jäädäkseni" (2025), "Tango, tango" (2025), "Aiayeh (tanssia tähtien)" (2025)

Kokoelmat

 "Tähdenlento" ja "Rakkauden yö" Tangomarkkinat 13 (2000), "Ensi yönä" Tangomarkkinat 14 (2001)

3/2025 Levyraadista (MTV3) tuttu kappale ”Tango, tango”. Musiikkivideo: Venla Ellen Visuals.

14.6.2025 Helsingin Sambakarnevaaleilla julkaistu kappale ”Aiayeh (tanssia tähtien)”

Livemusiikkivideo: VenlaEllenVisuals

Mira Kunnasluoto & Amorio

24.1.2027 Kiitos Katri Helena, Viking Grace risteily, Mira & Mirka Dojan orkesteri

Portfolio

  • Helin Kulla (tumma tukka) 
  • Photography Outis (vaalea tukka) 

Kuuntele musiikkia

Katso esiintymisiä

Yhteistyössä